http://lempijarakkaus.blogspot.com/Matkalla luennolta kotiin poikkesin antikvariaatissa. Kummallista, mutta löysin mitä olin tiedostamatta etsinytkin. Reetta Niemensivun albumi oli lähteä mukaani jo viime viikonloppuna Taik:in myyjäisistä. Selvästi minun on kuitenkin tarkoitettu tämä teos omistaa, kun se oikein eteeni juosten tulee. Ja onni onkin omistaa, sillä Lempi ja rakkaus koskettaa minua erityisesti värimaailmallaan. Vaikka toki tulevat itse tapahtumatkin iholle. Tosin minun kohdallani vasta viimeinen sivu oli henkeäsalpaava ja kyyneleet vapauttava. Voi Lempiä!
http://wsoy.fi/yk/products/show/83427Löysin myös Lauri Ahtisen uusimman Viidentoista minuutin yksinäisyys. Tartuin kirjaan innoissani, sillä Ahtisen ensimmäinen Melankolian kaksi huonetta ja keittiö on mielestäni mahtava. Ja näillä odotuksilla sitä sitten tietenkin vähän petytään. Tai noh, lähinnä olen järkyttynyt siitä, että lukiessani häpesin naurahduksiani. Saako tälle nauraa? Välillä ei naurattanut ei sitten yhtään.
Pah! törkeää julmaa oksettavaa kuka tällaista haluaa lukea!?!
Pah! törkeää julmaa oksettavaa kuka tällaista haluaa lukea!?!
Silti ja edelleen ihailen suuresti Ahtisen viivaa ja sen käyttöä.
Toivoisin oman viivani olevan jotain saman suuntaista.
Kävimme toisen kanssa tänään etsimässä minulle silmälaseja. Se oli yllättävän helppoa. Tiesin, että haluan kahdet. Tiesin, että toisten on oltava ilmaakin kevyemmät nenä parkani tulevaisuutta ajatellen. Tiesin myös, että niiden toisten on oltava sitten raisut ja pirteät ja nuutuneen ilmeen kohentelijat. Ja hommahan hoitui! Joskus on hyvä luottaa siihen, että ensimmäinen käteen tarttuva, silmään pistävä ja mieleen tuleva on juuri se oikea. Nyt oli sen aika. Luulen.
Prillien sovittelun jälkeen piipahdimme Taikin joulumyyjäisissä. Kotiin palasimme muutaman pienen joululahjan kanssa, mutta paljonhan siellä kauneutta oli! Oijoi! Ja lisäksi huomasin, että en ole päässyt irti inhottavasta tavastani ajatella: osaisin tehdä tuon itsekin. Olen joutunut elämäni aikana luopumaan monista kauniista asioista tämän takia! (Sillä tietenkin vain harvoin jos koskaan menen inspiroituneena kotiin ja teen samaisen kauniin asian omin pikku kätösin. Tietenkään en.) Miten tällaisesta aatoksesta pääsisi eroon?
Kävin elokuvissa. Ensimmäistä kertaa ikinä Bio Rexissä. Olipa se kaunis!
Meille näytettiin visuaalisesti viehättävä hyvän mielen elokuva, joka pisti hymyilyttämään ja kikatuttamaan ja hohotuttamaan ja peittämään käsillä korvat, suun, silmät kun niin kauhistutti, jännitti ja myötähäpeilytti.
Suosittelen!
Jouduin syksyllä valitsemaan kuvan ja sanan väliltä tehdessäni ensimmäistä sivuainevalintaa. Käytännön syistä sana veti pidemmän korren. Kuvankin aika tulee vielä, uskottelin itselleni. Ja niin kävi! Viime viikot olen saanut opiskella lasten- ja nuortenkirjallisuutta, ja siellä kuva on koko ajan vahvasti läsnä. Nautinnollista!
Kurssin alussa saimme kirjalistan. Minä ryntäsin kirjastoon ja lainasin kaiken mitä löysin, enkä melkein selvinnyt lastini kanssa takaisin kotiin. Siltä istumalta luin pari Beskowia ja Mickwitziä. Tällä hetkellä luen Salaista puutarhaa, Pikku naisia ja Tarzania yhtä aikaa, ja etsin samalla pedagogista oivallusta, ideaa alakoulusovelluksesta. Pohdinnassa on kuvailun yhdistäminen kuvitukseen, kollaasitekniikka ehdolla ensimmäisenä.
Luennoilla olemme tarkastelleet erityisen paljon tekstin ja kuvan yhteyttä. Ja sekös sopii! Olen haltioissani, minkä mahtavan maailman olenkaan löytänyt! Lisäksi koen olevani mitä parhaimmissa käsissä, sillä luennoitsijamme on väitellyt Vilijonkasta ikkunassa ja kutsunut vierailuluennolle malmööläisen kollegansa, joka on perehtynyt lasten- ja nuortenkirjojen metsiin ja karttoihin.
Kurssin alussa saimme kirjalistan. Minä ryntäsin kirjastoon ja lainasin kaiken mitä löysin, enkä melkein selvinnyt lastini kanssa takaisin kotiin. Siltä istumalta luin pari Beskowia ja Mickwitziä. Tällä hetkellä luen Salaista puutarhaa, Pikku naisia ja Tarzania yhtä aikaa, ja etsin samalla pedagogista oivallusta, ideaa alakoulusovelluksesta. Pohdinnassa on kuvailun yhdistäminen kuvitukseen, kollaasitekniikka ehdolla ensimmäisenä.
Luennoilla olemme tarkastelleet erityisen paljon tekstin ja kuvan yhteyttä. Ja sekös sopii! Olen haltioissani, minkä mahtavan maailman olenkaan löytänyt! Lisäksi koen olevani mitä parhaimmissa käsissä, sillä luennoitsijamme on väitellyt Vilijonkasta ikkunassa ja kutsunut vierailuluennolle malmööläisen kollegansa, joka on perehtynyt lasten- ja nuortenkirjojen metsiin ja karttoihin.
Lisää tätä.
Lisää.
Lisää.
Lisää.
Lisää.
Lisää.
Lisää.
Lisää.
Lisää.
Lisää.
Lisää.
Lisää.
Lisää.
Kuvien takana on Pete Revonkorpi, musiikin on tehnyt Henri Lindström. Hienoa. Aijai! Vieeelä hienompaa olisi, jos pääsisi seuraamaan miesten työskentelyä elävänä. Näkisi, kuulisi ja tuntisi kuvan ja musiikin synnyn, yhteisen taipaleen.
Nämä teokset ja nämä lahjakkaat herrat saavat miettimään. Mistä kyky luoda tulee? Opitaanko se? Onko se lahja, jotain minkä voi saada vain jos se annetaan?
Ja voi, kyllä he inspiroivatkin! Tänään aion luoda jotain. Koska minäkin osaan. Koska jokainen voi ja osaa ja pystyy. Kukin omalla tavallaan. Minä minun tyylilläni.
Nämä teokset ja nämä lahjakkaat herrat saavat miettimään. Mistä kyky luoda tulee? Opitaanko se? Onko se lahja, jotain minkä voi saada vain jos se annetaan?
Ja voi, kyllä he inspiroivatkin! Tänään aion luoda jotain. Koska minäkin osaan. Koska jokainen voi ja osaa ja pystyy. Kukin omalla tavallaan. Minä minun tyylilläni.
Rautatieasema
Mäntyharju
Suomi Finland PRKL
Muistikirjasta poimittua.
- Kysy lapselta miten voit? miltä tuntuu? oletko kunnossa?
- Aikuisen valinta/valitsemattomuus vaikuttaa lapseen, kanna vastuusi aikuinen!
- Ihminen ei ole ihminen ilman kykyä empatiaan
- Opettaja ennustaa lapsen mielenterveydellistä tulevaisuutta paremmin kuin vanhemmat
- Kollektiivinen vanhemmuus - kylä lapsen kasvattaa
- Älä pelkää oppilaitasi
- Älä pelkää oppilaittesi vanhempia
- Lapsi tarvitsee tekemistä, jonka tuloksia ei mitata
- Irti suorituskeskeisyydestä, kilpailutilanteista
- lasten oikeudet = vanhemmat velvollisuudet
- Hyvä lapsuus on huoleton lapsuus
- Hyvä koulu on kaunis ja värikäs
- Hyvässä koulussa on paljon välitunteja ja ruokatunteja
- Hyvän koulun opettaja on tasapuolinen
- Hyvässä koulussa lapsella on mahdollisuus vaikuttaa häntä koskeviin asioihin
- Hyvässä koulussa ollaan kavereita yli luokkarajojen
... siis koulua muuttamaan! Aikamoisen ammatin olen valinnut. Tämän päivän jälkeen olen taas pohtinut miksi en opiskelisi erityisluokanopettajaksi. Sitähän minä oikeasti haluan, elämä vai heitti muualle - "tavallisten" pariin. Mutta kun tavallisissakin luokissa kaikki ovat erilaisia, kaikenlaisia. Eikö siinä olisi sinulle tarpeeksi? kysyn itseltäni.
Matkalla töihin huomasin jotain marraskuuhun kuulumatonta.
Aamulla tuuli tuoksui lumelle ja iltapäivällä alkoikin pyryttää. Mutta nyt yötä kohti mentäessä sade on muuttunut mustaksi ja märäksi. Ei tullut talvi vieläkään!
Kumpula asettuu talvitelolle. Uimala näyttää kuin kohtaukselta elokuvassa. Matka-allas on turkoosi monttu vain lastenaltaan keskellä kasvaa sieni. Lehdet liikuskelee tuulen avulla siellä missä kesällä juostaan avojaloin, siellä minne lasketaan pyyhe, jonka päällä kuivatellaan, syödään eväitä, asetutaan aurinkoa kohti. Pihoilla on kopsuteltu ja rapsuteltu. Palstat ovat paljaita. Näen pihoihin, jotka kesäisin piilottelevat vihreän suojissa kuin viidakossa ikään. Vaikka on harmaata, värit näyttävät kirkkaammilta kuin kesällä. Millaisia sävyjä ja tunnelmia talvi mahtaa tuodakaan tähän kaupunginosaan?
Metsässä näin pallon. Luulen, että joku karvainen kaveri ei ole jaksanut kantaa sitä kotiin asti. Tai heittäjä on arvioinut voimansa väärin. Kalliolla oli keittiöleikki kesken. Leikin merkit saavat muistamaan, millaisiin korkeuksiin mielikuvitus lentää, kun leikkipaikkana on luonto.
Ollapa lapsi taas.
Toissa viikolla piipahdin Kuopiossa. Olin matkalla Kainuusta kohti Helsinkiä. Sillä aikaa, kun toinen suoritti tenttia (jota oli saapunut Helsingistä asti asiakseen suorittamaan), minä kiersin kaksi kirpputoria. Löysin kaksi vanhaa kukkatyynyliinaa, yhden vanhan kukkakankaan, vetoketjuja, muovihelmet ja neljä kirjaa, joista puolet menee joulupaperin alle ja yksi on jo yöpöydällä kirjanmerkki välissään. Kaupungin parhaan kirpputorin taso oli selvästi heikentynyt, syytän alhaisia pöytävuokria. Liikaa loppuun käytettyä trikoota. Liian korkeita hintoja. Surullista. Typerää.
Surullista ja typerää on myös torin kohtalo. Torin alle rakennetaan lisää parkkitilaa, joten puolet aukiosta on revittu auki ja kaivettu kuopalle. Veljmies ja Siskotyttö on viety muualle. Kauppahalli näytti vielä yksinäisemmältä, miltä se yleensä näyttää arkkitehtuurin helmien ympäröimänä. Kaupungintalo katseli onneksi torin toiselta puolelta kannustavasti. Lämmitti ikkunoillaan pimenevää iltaa.
Jatkoimme matkaa vielä samana iltana. Kummityttö ja kumppanit olivat junailleet toisaalle ja toisaalta kotityöt odottivat tekijäänsä. Kotimatka oli musta ja märkä. Vaihtelimme kuskia ennätyksellisen usein, sillä kummankaan silmät eivät varsinaisesti nautiskelleet vastaantulevien matkamiesten valoista. Selvisimme kuitenkin. Kahvin, karkin ja kolan voimalla. Ja ai niin jortsuttiin myös kuin hullut - mikäs sen paremmin auttaa jaksamaan automiestä ja -naista! Hii!
Tämä täällä aloitti uuden jakson uusin oppiaineksin kera neulomusten. Valehtelematta en ollut viime viikolla yhdelläkään luennolla ilman säärystinten tekeleitä. Loppuviikosta huomasin, että välillä voisi tehdä muistiinpanojakin, sillä tapaa siis kynän kautta, tuntuu mieleenpainaminen tehoavan paremmin kuin vain kuunnellen. Silti on valmistakin syntynyt ja kolmannet säärystimet ovat vielä puikoilla.
Valkoisia tein ajatellen itseäni ja inspiroituen tästä kuvasta, jonka löysin kuukkelin kuvahaulla. Turkoosit taas valmistuivat erästä rakasta ystävää lämmöllä muistaen - ne tulevat saamaan paperikääreen päälleen. Joululahjoja siis tulollaan! Kerrankin olen ajoissa asian suhteen. Jos olisi mahdollista, antamani lahjat olisivat aina käsin tehtyjä.
Valkoisia tein ajatellen itseäni ja inspiroituen tästä kuvasta, jonka löysin kuukkelin kuvahaulla. Turkoosit taas valmistuivat erästä rakasta ystävää lämmöllä muistaen - ne tulevat saamaan paperikääreen päälleen. Joululahjoja siis tulollaan! Kerrankin olen ajoissa asian suhteen. Jos olisi mahdollista, antamani lahjat olisivat aina käsin tehtyjä.
Melissa Auf der Maur (nykyään kuulemma vain Auf der Maur) tulee kylään Helsinkiin ja soittaa Nosturissa 24.11.
Voi että.
Voi että.
Sinne on mentävä. Ensimmäisen ja toistaseksi ainoan kerran olen nauttinut hänen soitannastaan Ilosaaressa vuonna 2004. Tuoreena ylioppilaana, maailma edessä, pipo päässä heinäkuussa, hiukset letillä, pelkkiä Mari-paitoja, teltassa rinkeleitä ja pilttiä. Ai että. Ja Melissa.
(Huolestuttavaa. Kirjoitin ensin Provinssissa ja sitten en muistanut vuosilukua. Piti guugeloida. Tulos nenän edessä sitten ihmettelin, että ai! kuusi vuotta sitten. Hmph. Kuusi.)
Sunnuntaina nostimme päämme tyynyistä ja hyppäsimme lähes siltä istumalta autoon. Ajoimme Lappeenrantaan mukanamme patonkia, salaattitarpeita ja pakastepullaa. Perille saavuttuamme syöksyimme suoraan keittiöön. Päivä kului kuulumisia vaihdellen, syöden ja kynttilöitä poltellen. Kurkkasimme iltapäivällä myös ulos ikkunasta ja kartoitimme mahdollisuudet päiväkävelylle. Niitä ei ollut.
Menomatka oli yhtä sumupilveä. Tulomatka mustaakin mustempi. Vettä tuli tappavan tasaiseen tahtiin ja vastaantulevien valot sattuivat silmiin. Kuski hoiti silti hommansa erinomaisesti, valittamatta, ja pääsimme kotiin asti.
Huomenna junaan. Tsuk tsuk. Monta tuntia, monen monta. Mukaan kirjoja ja neulelmia.
Menomatka oli yhtä sumupilveä. Tulomatka mustaakin mustempi. Vettä tuli tappavan tasaiseen tahtiin ja vastaantulevien valot sattuivat silmiin. Kuski hoiti silti hommansa erinomaisesti, valittamatta, ja pääsimme kotiin asti.
Huomenna junaan. Tsuk tsuk. Monta tuntia, monen monta. Mukaan kirjoja ja neulelmia.
Välillä kaipaan Kuopioon valtavasti. Tunne ei ylitä eikä millään tapaa ole verrattavissa siihen kaipuuseen, jota tunnen kotiseutuani Kainuuta kohtaan. Mutta ikävää se on. Yleensä se yllättää viikonloppuisin, jolloin viettäisin aikaani mieluiten ihanissa kahviloissa, kirpputoreilla, kävellen, kuunnellen, katsellen ja kyläillen.
Kaipaan siis asioita, joita voisin aivan hyvin tehdä nytkin, täälläkin ja ihan missä tahansa muualla maailmassa, missä tahansa kaupungissa. Luulen, että iso osa kaipuuta kohdistuu tunnelmiin, hetkiin ja ihmisiin, jotka eivät enää millään tavalla liity Kuopioon. Ihmiset ovat muuttaneet sieltä pois minun laillani tai ehkä jääneet, jatkaneet elämäänsä ilman meitä lähteneitä. Kaipaanko siis jotain, mitä ei enää ole?
Niin tai näin, leikittelen usein ajatuksella paluusta. Toivoisin, että voisimme palata vaikka työn merkeissä, sillä en pysty näkemään itseäni opettajana pääkaupunkiseudulla. Toisaalta, jos ja kun (!) pohjoiseen palaamme, kannattaisi palata kunnolla, rehellisesti ja viimeisen päälle sinne mistä on lähtenytkin: kotiin. Mutta Kainuu ei kansaansa työllä ruoki. Ei.
Muistella saan ja voin ja haluan. Kaivatakin voin ja saan, jos haluan.
Ja sitten vain katselen minne tieni vie.
Tenttiviikot vyöryivät ohi.
Kiertelen kirpputoreja ensimmäistä kertaa sitten kesän. Kuuntelen musiikkia. Etsin uusia mielenkiintoisia musiikkituttavuuksia. Neulon. Suunnittelen mitä kaikkea voisin neuloa. Väritän. Kiasman kaupasta löysin Peppi-värityskirjan.
Haahuilen kangaskaupassa. Hypistelen villakankaita, neuloksia, pellavaa - mustia, harmaita ja violetteja. Ostan violetin kankaan, joka on kevyt kuin henkäys ja maksan siitä 2,60 euroa. Luennolla esittelen kangasta muille. Pitäisi tehdä muillekin, kuulemma. Jos nyt ensin itselle.
Huushollaus kutsuu enkä vastustele. Tiskivesi on laskettu, pyykkikone hurisee, lakanat lentäneet lattialle. Kaksi ikkunaa odottaa uutta verhoratkaisua talveksi. Ratkaisu mielessä, toteutus uupuu. Muuton jäljiltä muutama asia etsii edelleen paikkaansa. Paikat löytyköön ajan kanssa.
Kirpputoripöytä pitäisi varata. Mutta mistä? Savon maalla tähänkin olisi ollut tuttu ja turvallinen (ja halapa) ratkaisu. Nyt arvon ja pohdin ja harkitsen ja kauhistelen hintoja.
Ane Brun on ihana.
Kiertelen kirpputoreja ensimmäistä kertaa sitten kesän. Kuuntelen musiikkia. Etsin uusia mielenkiintoisia musiikkituttavuuksia. Neulon. Suunnittelen mitä kaikkea voisin neuloa. Väritän. Kiasman kaupasta löysin Peppi-värityskirjan.
Haahuilen kangaskaupassa. Hypistelen villakankaita, neuloksia, pellavaa - mustia, harmaita ja violetteja. Ostan violetin kankaan, joka on kevyt kuin henkäys ja maksan siitä 2,60 euroa. Luennolla esittelen kangasta muille. Pitäisi tehdä muillekin, kuulemma. Jos nyt ensin itselle.
Huushollaus kutsuu enkä vastustele. Tiskivesi on laskettu, pyykkikone hurisee, lakanat lentäneet lattialle. Kaksi ikkunaa odottaa uutta verhoratkaisua talveksi. Ratkaisu mielessä, toteutus uupuu. Muuton jäljiltä muutama asia etsii edelleen paikkaansa. Paikat löytyköön ajan kanssa.
Kirpputoripöytä pitäisi varata. Mutta mistä? Savon maalla tähänkin olisi ollut tuttu ja turvallinen (ja halapa) ratkaisu. Nyt arvon ja pohdin ja harkitsen ja kauhistelen hintoja.
Ane Brun on ihana.
Vietin viime viikonlopun Jyväskylässä. Minulla ja kahdella toverilla on luja tahto rakentaa perinnettä syksyisestä "tyttöjen viikonlopusta". Nyt kokoonnuimme yhteen jo peräti toista kertaa!
Viime syksynä olimme Helsingissä, minun luonani. Kävimme kuuntelemassa elävää musiikkia, museossa, kirpputorilla ja mikä tärkeintä: söimme ja joimme hyvin. Tänä syksynä kävimme teatterissa, kahvilassa, kirpputorilla ja mikä tärkeintä: söimme ja joimme hyvin.
Viikonloppu poissa kotoa, hyvässä seurassa, tuli juuri oikeaan rakoon. Sain ajatukseni hetkeksi pois arjesta. Vaikka vähän kyllä harmittaa, että teatteriesitys ei täyttänyt odotuksia oli surkea ja että lauantaina olisi pitänyt tajuta jäädä siemailemaan kynttilän valoon villasukat jalassa eikä rynnätä yöelämään.
Otin koko viikonlopun aikana vain yhden valokuvan. Se on yllä. Valoteos on Vakiopaineessa, jossa istuimme tällä kertaa yksien verran. Minun lasissani oli kaakaota.
Otin koko viikonlopun aikana vain yhden valokuvan. Se on yllä. Valoteos on Vakiopaineessa, jossa istuimme tällä kertaa yksien verran. Minun lasissani oli kaakaota.
Kiire on jännitteinen tila, jolla on suhde aikaan. Sitä voidaan tarkastella sekä yksilön että yhteisön näkökulmasta.
Kiire on myös henkilökohtaisesti koettu rasittava tunne siitä, että on toimittava liian nopeasti. Jatkuvalla kiireellä on myös ruumiillisia ja henkisiä haittavaikutuksia. Jos kiire saa aikaan unenpuutetta tai ravinnonpuutetta, se voi aiheuttaa välittömiä ruumiillisia vahinkoja esimerkiksi aivoihin. Iso osa jatkuvan kiireen vahingollisuudesta ihmisille johtuu siitä, että ihmisen elimistö suhtautuu kiireeseen kuten henkeä uhkaaviin tilanteisiin. Kiireinen ihminen on jatkuvassa ylivirittyneisyyden tilassa, vaikka tämä tila on tarkoitettu vain hetkellisiin suorituksiin.
Kiire on aina suhteessa toimijan kykyihin. Ei ole kyse kiireestä, jos taitava käsityöläinen osaa tehdä nopeasti esineen. Sen sijaan kiirettä on, kun taidoistaan huolimatta käsityöläinen joutuu työskentelemään ajan suhteen äärirajoilla.
Jatkuva kiire on nykyaikaisen länsimaisen yhteiskunnan tuotos. Tämä kiire syntyy usein siitä, että tiedonvälitys on nopeutunut, ajanmittaus ja aikataulut tarkentuneet ja kilpailu kasvanut. Aikataulujen tarkentuminen on taas lisännyt kiirettä siten, että tavoitteille asetetaan entistä tarkemmat aikarajat. Myöhästyminen koetaan näihin rajoihin suhteessa entistä helpommin.
Suurin syy kiireelle, on nykyään liian vähäinen työtekijämäärä suhteessa tarpeeseen. Toisin sanoen ne kenellä työtä on tekevät yksin nykyään 2 ihmisen työt.
Lähde: Wikipedia 2010. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiire. Viitattu 14.10.2010.
Vanhakaupunki
Helsinki
Virkkasin. Pylväillä, kiinteillä silmukoilla ja piilosilmukoilla. Kaikki langat kirpputorilta paitsi violetti Rose Mohair. Se on viime talvena neulotun kaulurin jämiä. Mohair elävöittää mukavasti paitsi värillään myös pörröisellä olumuksellaan puuvillalankojen seassa.
Hustvedtiä kohtuuhintaan Antikvariaatti Sofiasta minulle. Toiselle uusin Remes liitoksissaan natisseelta Sokokselta - joskus on nähtävä vaivaa eli uhrattava itsensä ostosten keskittämisen ja alennusten nimessä. Kannatti juosta halavan kirjan perässä, koska samainen polku vei ilmaisen wc:n kautta miesten pukeutumisen osastolle, jossa minua odottivat reilulla kädellä alennetut Converset. Violetit, niin kuin oli entisetkin.
Uusille kengille tein tilaa heittämällä kahdet vanhat pois.
Vuosi sitten syksyllä olin Toisen luona Kuopiossa. Olin Toisen luona, Toisen kotona ja silti tunsin tulleeni edelleen meidän kotiin. Vähitellen kadotin kodin tunteen siellä käydessäni, vaikka viihdyin aina paremmin kuin Helsingissä. Vaikka koti oli kadoksissa, tunsin olevani oikeassa paikassa. Oikea paikka oli aina siellä missä oli me, eikä vain minä.
Toisen luona oli aina kylmä. Seinän ja sängyn väliin piti laittaa patja, että ei nukkuessaan koskettaisi jäistä seinää ja saisi slaagia. Lattialla tuuli ja suihkusta pelotti poistua. Yhtenä iltana päätin virkata palatossut. Löysin kauniita harmaan sävyjä, ruskeaa ja valkoista villalankaa. Nyt, vuosi myöhemmin minulla on kauniit, lämpimät töppöset.
Pitkä on matka joskus.
Toisen luona oli aina kylmä. Seinän ja sängyn väliin piti laittaa patja, että ei nukkuessaan koskettaisi jäistä seinää ja saisi slaagia. Lattialla tuuli ja suihkusta pelotti poistua. Yhtenä iltana päätin virkata palatossut. Löysin kauniita harmaan sävyjä, ruskeaa ja valkoista villalankaa. Nyt, vuosi myöhemmin minulla on kauniit, lämpimät töppöset.
Pitkä on matka joskus.
Japani
Guatemala
Näistä kahdesta vaikutuin eniten. Ehkä tänään tuntisin jotenkin toisin.
Suomi
Moldova
Kirgisia
Liettua
Norja
Seyschellit
Sveitsi
Venezuela
Pari viikkoa sitten menin kirjastoon hankkimaan syksyn tenttikirjoja. Vahingossa löysin myös karhuja. Hienoja olivatkin, olisin voinut tutkia niitä vaikka kuinka kauan! Karhuja katselemassa oli paljon lapsia. Heitä kiinnostivat karhujen naamat ja liput tassujen juuressa. Mistä tämä on? Entä tämä? Mahtava idea tuoda taidetta ympäri maailman kaiken kansan ulottuville.
Suomen karhu oli tylsä. Pettymys. Eikä yhtään kuvastanut ainakaan minun omaa suomalaista sielunmaisemaani.
Suomen karhu oli tylsä. Pettymys. Eikä yhtään kuvastanut ainakaan minun omaa suomalaista sielunmaisemaani.
