Toissa viikolla piipahdin Kuopiossa. Olin matkalla Kainuusta kohti Helsinkiä. Sillä aikaa, kun toinen suoritti tenttia (jota oli saapunut Helsingistä asti asiakseen suorittamaan), minä kiersin kaksi kirpputoria. Löysin kaksi vanhaa kukkatyynyliinaa, yhden vanhan kukkakankaan, vetoketjuja, muovihelmet ja neljä kirjaa, joista puolet menee joulupaperin alle ja yksi on jo yöpöydällä kirjanmerkki välissään. Kaupungin parhaan kirpputorin taso oli selvästi heikentynyt, syytän alhaisia pöytävuokria. Liikaa loppuun käytettyä trikoota. Liian korkeita hintoja. Surullista. Typerää.
Surullista ja typerää on myös torin kohtalo. Torin alle rakennetaan lisää parkkitilaa, joten puolet aukiosta on revittu auki ja kaivettu kuopalle. Veljmies ja Siskotyttö on viety muualle. Kauppahalli näytti vielä yksinäisemmältä, miltä se yleensä näyttää arkkitehtuurin helmien ympäröimänä. Kaupungintalo katseli onneksi torin toiselta puolelta kannustavasti. Lämmitti ikkunoillaan pimenevää iltaa.
Jatkoimme matkaa vielä samana iltana. Kummityttö ja kumppanit olivat junailleet toisaalle ja toisaalta kotityöt odottivat tekijäänsä. Kotimatka oli musta ja märkä. Vaihtelimme kuskia ennätyksellisen usein, sillä kummankaan silmät eivät varsinaisesti nautiskelleet vastaantulevien matkamiesten valoista. Selvisimme kuitenkin. Kahvin, karkin ja kolan voimalla. Ja ai niin jortsuttiin myös kuin hullut - mikäs sen paremmin auttaa jaksamaan automiestä ja -naista! Hii!
Lähetä kommentti