tenhoja

Mitä Sinulle kuuluu? Mikä Sinua pitää niin kiireisenä? Olemme tavanneet viime aikoina niin harvakseltaan, että olen jo alkanut huolestumaan. Siksi päätin kirjoittaa Sinulle, josko saisimme yhteyden välillemme tätä kautta.

Minä olen ollut viime aikoina myös melko kiireinen. Opinnot ovat kesätelakalla, mutta koska muutamme pian, on tekemistä riittämiin. Lisäksi vauhtia pitää yllä opettaminen. En tiedä oletko jo kuullut jostain, mutta opetan tukiviittomia ja viittomakieltä perheissä ja päiväkodeissa. Aloitin työt jo kevättalvella, ja nyt kesällä opettaminen on ainoa tulonlähteeni. Opetan kuitenkin vain sen verran, että tulen toimeen. Ajattelin nimittäin, että haluan aikaa myös minulle itselle ja sille toiselle sekä tietenkin Sinulle, hyvä Aurinko.

Ja sitten asiaan! Hyvä Aurinko - suo anteeksi minun on sanottava tämä aivan suoraan - et ole oikein hoitanut näitä kesäisiä kohtaamisiamme kovin luotettavasti. Esimerkiksi eilen kuulin, että tänään saattaisit tulla käymään, mutta ainakin toistaiseksi ujot vilkuilut pilviverhon takaa ovat olleet lähinnä kiusoittelua. Ehdotankin Sinulle Aurinko, että jos paistat, niin paista sitten kunnolla! On turhaa meinata, aikoa, yrittää, kokeilla, viipyillä ja sitten jo lähteä. Toivoisin, että jäisit, jos olet kerran saapunut.

Ymmärtänet varmaan mitä tarkoitan, hyvä Aurinko? En halua riidellä tai rähjätä. Epäkohtelias en myöskään missään nimessä ole! Alan vain olemaan tuskissani, malttamatonkin. Mieleni kyllä selviää kesästä syksyyn ja taas talven yli uuteen kevääseen, mutta luulenpa vain, että kehoni ei sinnittele siihen asti. Ihoni on paikoitellen ratkeamaisillaan. On vaikeaa viittoa lasten kanssa, koska taipeitani kiristää. Lapset myös tuijottavat kuivia ranteitani. Kesä taas vaatii hameita, mutta ilman sukkahousuja en ilkeä liikkua. Ja sukkahousut taas... tekevät kipeää iholle. Pahinta on silmäluomilta tippuva hidas lumisade, joka tahtoo haitata näkemistä.

Noh, kyllähän Sinä Aurinkoiseni tiedät nämä pulmani, paransithan ne jo kertaalleen helmikuussa siellä Päiväntasaajan lähettyvillä. Ja muistat kai toukokuun kohtaamisemme!? Luulin, että nautit yhteiselostamme yhtä paljon kuin minäkin. Olinko aivan väärässä?

Joten Aurinko. Tulisit luokseni päiväksi, pariksi. Mielellään tietenkin viikoksi, kahdeksi. Antaisit minulle tilaisuuden päivittää pisamatilanteeni ja edes yrittää parantaa ihoni tilannetta. Sitä paitsi en ole ainoa Sinua kaipaava: pian on juhannus ja koko Suomi odottaa! Tule vain rohkeasti, tämä masentuneisuuteen taipuvainen kansa ei kaipaa enää toveriasi Epävaikaista.

Sillä Sinua me kaipaamme, Aurinko! Sinua.

Rakkain terveisin, Elsa


P.S. Liitän mukaan kuvan. Siinä on erään pienen oppilaan näkemys Sinusta ja lyhyet terveiset Sinulle hänen omalla kielellään!

Meillä on käynnistymässä muutto. Täällä eteläisessä niemen nokassa riisuminen, pakkaaminen ja puunaaminen on jo aloitettu, mutta Savon mua odottaa vielä toimenpiteitä. Pienessä huoneessani ei ole järin suuria määriä muutettavaa ja helpottavaa on myös se, että en ole vajaassa vuodessa ehtinyt juurikaan sotkemaan kangas- ja lankavaratojani saati kartuttamaan niitä lisää. Tämän todetessani huomaan olleeni viime talvena kiireinen ja väsynyt.

Todellinen koitos tulee olemaan sen toisen kodin purkaminen palasiin, piilottaminen laatikoihin ja tehokas ahtaminen muuttoautoon. Kauhun sekaisin tuntein ajattelen kolmen asunnon lähes yhtäaikaista siivoamista, vuokra-asuntojen niin sanottujen valkoisten seinien hankaamista niin sanotusti valkoisemmaksi. Ja ikkunoita, niitäkin riittää.

Mutta vaikka pakkaaminen on hieman surumielistä ja siivoaminen mieltä alentavaa, on pidettävä mielessä miksi tämä kaikki tapahtuu. On ajateltava saman katon alle pääsemistä, uusia kotikulmia, lisäneliöitä, tupaantuliaisia, puuhailua uudessa kodissa.

Pidin vain jälkimmäisestä enkä siitäkään niin paljoa kuin Juslinin edellisestä Frida ja Frida. Sonja O. on odottanut minua lukijakseen jo vuosikausia, ja nyt kun kirja on työllä ja tuskalla luettu, haluaisin vain tietää, että kuka kumma sitä minulle suositteli.

Mutta Juslinia suosittelen kaikille. Hän kirjoittaa kuin maalaten arjesta ja ihmismielen liikkeistä. Juuri lukemassani Juslinin uusimmassa, hän viittaa kepeän sarkastisesti itseensä eräässä kohtaa (ja saa lukijan hykertelemään). Hänen sanataituruutensa on poikkeuksellista, ja vie mennen tullen voiton niistä sanasikermistä ja liian pitkistä lauseista, joista Sonja O. rakentuu.

Luin Nooruskan kenkälaatikoiden päällystämisestä ja niiden tärkeästä tehtävästä säilytyksessä. Minulla on ollut kenkälaatikoita aina. Pienenä tein niistä Barbien koteja tai ponitalleja (vähän niin kuin täälläkin on tehty), isompana leikkelin lehdet ja päällystin laatikoita hienoimmilla kuvilla. Yksi ensimmäisistä koskaan päällystetyistä on edelleen käytössä, sillä se toimii Savon muan kodin lääkelaatikkona (toistaiseksi siellä, pian tiemme taas kohtaavat).

Tässä kuitenkin pieni kurkistus niihin laatikoihin, jotka ovat päässet mukanani pääkaupunkiin. Uusiakin melkein pitäisi jo saada. Kotikylässä voi kävellä maailman parhaimpaan kenkäkauppaan ja lähteä mukanaan pino kenkälaatikoita, ilman kenkiä. Eikä kukaan ihmettele yhtään.

Kuvanlaatu heikohko. Täytyy pahoitella: pahoittelen.

Viime aikoina on tapahtunut paljon. Ja toisaalta en ole saanut aikaan mitään, siltä tuntuu. Olen ollut pian kuukauden kesälomalla, vaikka mitään lomaahan ei opiskelija tunne. Mutta kuitenkin. Ei luentoja, ryhmiä, palautupäiviä. Paitsi yksi palautus, mutta sen hoidan kyllä. Aloitan jo tänään. Tunnen itseni saamattomaksi, koska olen kipuillut ja kriiseillyt niin mahdottoman paljon. Kevät on ollut allergiselle raskas, mutta onneksi tilannetta keventää toukokuun helteillä ainakin hetkellisesti parannettu ihottuma. On vaikeaa olla herkkä. Lisäksi kehoni reagoi mielensisäiseen myllerrykseen, huoliin ja murheisiin monella muullakin tapaa. Nyt helpotusta etsitään yökiskoista ja fysioterapiasta. Lisäksi on vielä yksi vaiva. Sen kanssa yritän selvitä yksin. Mutta kyllä terveyden vaaliminen on vaikeaa. Minussa on sairauksia, mistä valita.

Toiseksi eniten olen kiemurrellut, raapinut nahkaani verille, huokaillut ja ollut muuten vain rauhaton, koska mieltäni on painanut asumiseen liittyvät asiat. Rakas pääkaupungimme ei ole kovin antelias opiskelijaystävällisin hinnoin varusteltujen, hyväkuntoisten ja rauhallisella alueella sijaitsevien vuokrakotien suhteen. Nyt on kuitenkin monien itkujen, mietintöjen ja laskelmien jälkeen edessä muutto. Muutto, jossa kaksi kotia ja kaksi kaupunkia yhdistyy vuoden tauon jälkeen taas yhdeksi.

Toivon, että nyt asiat eivät pyörisi päässäni enää niin lujaa ja sekalaisena virtana. On keskityttävä pyöräyttämään itsestä ulos vielä yksi essee (Käsityö elää!) ja yksi jaksosuunnitelma (käsityö, kierrätys, museopedagogiikka). Kun olisi voimia rauhoittua niiden ääreen, pääsisin nauttimaan tästä niin sanotusta lomasta kokonaisvaltaisemmin. Saisin luvan tarttua kankaaseen, kirjaan tai koukkuun tuntematta omatunnon kaihertelua.


Kuvissa vanhat kulmat ja uudet kulmat aiemmin keväällä kuvattuna.

Olisi myös muutamia kirpputori löytöjä, joita haluaisin vallan kuviksi tallentaa. Jospa sillekin touhulle löytyisi kohta oma paikkansa.