Voi että.
(Huolestuttavaa. Kirjoitin ensin Provinssissa ja sitten en muistanut vuosilukua. Piti guugeloida. Tulos nenän edessä sitten ihmettelin, että ai! kuusi vuotta sitten. Hmph. Kuusi.)
Menomatka oli yhtä sumupilveä. Tulomatka mustaakin mustempi. Vettä tuli tappavan tasaiseen tahtiin ja vastaantulevien valot sattuivat silmiin. Kuski hoiti silti hommansa erinomaisesti, valittamatta, ja pääsimme kotiin asti.
Huomenna junaan. Tsuk tsuk. Monta tuntia, monen monta. Mukaan kirjoja ja neulelmia.
Välillä kaipaan Kuopioon valtavasti. Tunne ei ylitä eikä millään tapaa ole verrattavissa siihen kaipuuseen, jota tunnen kotiseutuani Kainuuta kohtaan. Mutta ikävää se on. Yleensä se yllättää viikonloppuisin, jolloin viettäisin aikaani mieluiten ihanissa kahviloissa, kirpputoreilla, kävellen, kuunnellen, katsellen ja kyläillen.
Kaipaan siis asioita, joita voisin aivan hyvin tehdä nytkin, täälläkin ja ihan missä tahansa muualla maailmassa, missä tahansa kaupungissa. Luulen, että iso osa kaipuuta kohdistuu tunnelmiin, hetkiin ja ihmisiin, jotka eivät enää millään tavalla liity Kuopioon. Ihmiset ovat muuttaneet sieltä pois minun laillani tai ehkä jääneet, jatkaneet elämäänsä ilman meitä lähteneitä. Kaipaanko siis jotain, mitä ei enää ole?
Muistella saan ja voin ja haluan. Kaivatakin voin ja saan, jos haluan.
Ja sitten vain katselen minne tieni vie.
Kiertelen kirpputoreja ensimmäistä kertaa sitten kesän. Kuuntelen musiikkia. Etsin uusia mielenkiintoisia musiikkituttavuuksia. Neulon. Suunnittelen mitä kaikkea voisin neuloa. Väritän. Kiasman kaupasta löysin Peppi-värityskirjan.
Haahuilen kangaskaupassa. Hypistelen villakankaita, neuloksia, pellavaa - mustia, harmaita ja violetteja. Ostan violetin kankaan, joka on kevyt kuin henkäys ja maksan siitä 2,60 euroa. Luennolla esittelen kangasta muille. Pitäisi tehdä muillekin, kuulemma. Jos nyt ensin itselle.
Huushollaus kutsuu enkä vastustele. Tiskivesi on laskettu, pyykkikone hurisee, lakanat lentäneet lattialle. Kaksi ikkunaa odottaa uutta verhoratkaisua talveksi. Ratkaisu mielessä, toteutus uupuu. Muuton jäljiltä muutama asia etsii edelleen paikkaansa. Paikat löytyköön ajan kanssa.
Kirpputoripöytä pitäisi varata. Mutta mistä? Savon maalla tähänkin olisi ollut tuttu ja turvallinen (ja halapa) ratkaisu. Nyt arvon ja pohdin ja harkitsen ja kauhistelen hintoja.
Ane Brun on ihana.
Vietin viime viikonlopun Jyväskylässä. Minulla ja kahdella toverilla on luja tahto rakentaa perinnettä syksyisestä "tyttöjen viikonlopusta". Nyt kokoonnuimme yhteen jo peräti toista kertaa!
Viime syksynä olimme Helsingissä, minun luonani. Kävimme kuuntelemassa elävää musiikkia, museossa, kirpputorilla ja mikä tärkeintä: söimme ja joimme hyvin. Tänä syksynä kävimme teatterissa, kahvilassa, kirpputorilla ja mikä tärkeintä: söimme ja joimme hyvin.
Otin koko viikonlopun aikana vain yhden valokuvan. Se on yllä. Valoteos on Vakiopaineessa, jossa istuimme tällä kertaa yksien verran. Minun lasissani oli kaakaota.
Kiire on jännitteinen tila, jolla on suhde aikaan. Sitä voidaan tarkastella sekä yksilön että yhteisön näkökulmasta.
Kiire on myös henkilökohtaisesti koettu rasittava tunne siitä, että on toimittava liian nopeasti. Jatkuvalla kiireellä on myös ruumiillisia ja henkisiä haittavaikutuksia. Jos kiire saa aikaan unenpuutetta tai ravinnonpuutetta, se voi aiheuttaa välittömiä ruumiillisia vahinkoja esimerkiksi aivoihin. Iso osa jatkuvan kiireen vahingollisuudesta ihmisille johtuu siitä, että ihmisen elimistö suhtautuu kiireeseen kuten henkeä uhkaaviin tilanteisiin. Kiireinen ihminen on jatkuvassa ylivirittyneisyyden tilassa, vaikka tämä tila on tarkoitettu vain hetkellisiin suorituksiin.
Kiire on aina suhteessa toimijan kykyihin. Ei ole kyse kiireestä, jos taitava käsityöläinen osaa tehdä nopeasti esineen. Sen sijaan kiirettä on, kun taidoistaan huolimatta käsityöläinen joutuu työskentelemään ajan suhteen äärirajoilla.
Jatkuva kiire on nykyaikaisen länsimaisen yhteiskunnan tuotos. Tämä kiire syntyy usein siitä, että tiedonvälitys on nopeutunut, ajanmittaus ja aikataulut tarkentuneet ja kilpailu kasvanut. Aikataulujen tarkentuminen on taas lisännyt kiirettä siten, että tavoitteille asetetaan entistä tarkemmat aikarajat. Myöhästyminen koetaan näihin rajoihin suhteessa entistä helpommin.
Suurin syy kiireelle, on nykyään liian vähäinen työtekijämäärä suhteessa tarpeeseen. Toisin sanoen ne kenellä työtä on tekevät yksin nykyään 2 ihmisen työt.
Lähde: Wikipedia 2010. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiire. Viitattu 14.10.2010.
Vanhakaupunki
Helsinki
