Sain viime viikolla kirjeen. Avasin sen ja itkin. Tänään askartelin vastauskortin. Kävelin haaremihousut jalassa postilaatikolle. Pudotin kuoren postilaatikkoon ja hymyilin. Enää ei itkettänyt.
Kierrätystehdas oli minulle pieni pettymys. Suuntasin ensin tavaratorille viemään mukanani tuomat kirjat odottamaan uutta omistajaa. Kaappasin samantien mukaani pari lehteä. Sitten pyörähdin vaaterekkien keskelle ja hurjistuin! Näin kuluneita, rikkinäisiä, likaisia ja nuhjuisia vaatteita ympärilläni. Lopulta, kierreltyäni rekit läpi, olin vain surullinen. Missä on kierrätyksen henki? Kierrätettäessäkin voisi pitää mielessä sen, että toiselle on tehtävä se mitä toivoisit tehtävän sinulle.
Piipahdusta väritti kuitenkin viimehetken kirjalöydöt, kaunis sää ja se, että myyntitorilla oli paljon katseltavaa. Paljon uusia ideoita, vanhoja tuttuja juttuja. Ja tietenkin, mikäpä muu kuin takaraivossani koko ajan jyskyttävä: sinä pystyt tekemään nämä itsekin! Miksi oi miksi, en saa tuota ääntä sisälläni hiljaiseksi! Se hankaloittaa spontaania elämääni niin kirpputoreilla, myyjäisissä kuin tavallisissa vaatekaupoissakin. Enkä pidä siitä yhtään.
Kotimatkalla oikaisin hautausmaan kautta. Käyn siellä viikottain, ihan vain katselemassa ja kuntelemassa. Tällä kertaa löysin haudan, jota muistan ihmetelleeni jo pikkuisena tyttönä. Helsinki kuului kesälomiin, niin myös Hietaniemi. Ja nyt ymmärrän, että asun täällä kesälomieni kaupungissa, katselen samaa hautaa kuin vuosia, vuosia sitten ja olen edelleen yhtä haltioissani kaikesta siitä kauneudesta mitä paikka kävijöilleen tarjoaa.
Piipahdusta väritti kuitenkin viimehetken kirjalöydöt, kaunis sää ja se, että myyntitorilla oli paljon katseltavaa. Paljon uusia ideoita, vanhoja tuttuja juttuja. Ja tietenkin, mikäpä muu kuin takaraivossani koko ajan jyskyttävä: sinä pystyt tekemään nämä itsekin! Miksi oi miksi, en saa tuota ääntä sisälläni hiljaiseksi! Se hankaloittaa spontaania elämääni niin kirpputoreilla, myyjäisissä kuin tavallisissa vaatekaupoissakin. Enkä pidä siitä yhtään.
Kotimatkalla oikaisin hautausmaan kautta. Käyn siellä viikottain, ihan vain katselemassa ja kuntelemassa. Tällä kertaa löysin haudan, jota muistan ihmetelleeni jo pikkuisena tyttönä. Helsinki kuului kesälomiin, niin myös Hietaniemi. Ja nyt ymmärrän, että asun täällä kesälomieni kaupungissa, katselen samaa hautaa kuin vuosia, vuosia sitten ja olen edelleen yhtä haltioissani kaikesta siitä kauneudesta mitä paikka kävijöilleen tarjoaa.
Istun epätoivoisena
kiikkutuolissani.
Sormet laskettuna
näppäimistölle,
niillä on lupa lentää.
Mutta ei aatos lennä
eikä siksi sormetkaan.
Kynnet kuitenkin vaaleanpunaiset.
Aurinko paistaa lämpimästä.
Aivastelen
ja niistän.
Pöly näkyy kaikkialla.
Eniten tietokoneen näytöllä
vaikka eilen imuroin,
pyyhin pölyt.
Katson ulos ikkunasta
ja sinne haluaisin.
Vielä en lupaa saa,
lupaa itseltäni.
Sillä nyt jos kirjoitan ahkerasti
saan tulosta.
Valmista,
ja niin huominen on toisin.
Olisi kävelyä.
Olisi kierrätystä.
Olisi taidenäyttelyä.
Jotain muuta kuin tänään.
Olisi.
Viimeiset viikot yliopistolla.
Vetää hiljaiseksi.
Miksi viimetippa, miksi?
Tuntuikin helpolta jaksolta!
Harhaluulo, petturuutta!
Kolme tenttiä, kolme esseetä.
Tuntisuunnitelma.
Lisäksi Avoimen opintoja.
Yritys saattaa loppuun
kauan sitten aloitettua.
Kuva on viime lauantailta. Blogger ei anna minun tehdä tekstille mitä haluaisin.
Risteiltiin eteläiseen naapuriin oppitovereiden kanssa. Oli hurjan hauskaa, säästölenkistä huolimatta ja ehkä juuri siksi. Pari tuntia ei riitä Tallinnan vanhan kaupungin muurien sisällä. Silti tunsin saaneeni paljon.
Typerä blogger ei anna minun muokata tekstiä niin kuin haluaisin. Mur.
Kevät on täällä. Kaikki ovat sen huomanneet, epäilen. Minut se on vallannut aivan täysin, yltä päältä, sisältä ja ulkoa. Kuulen ja näen enemmän, valitsen vaatekaapista mieluummin valkoisen kuin mustan neuleen, kuuntelen erilaista musiikkia kuin vielä kuukausi sitten, opiskelen uudella puhdilla, olen kepeä. Mieli on jollain tapaa avara, ei avoin vaan juuri avara. Kirkas, seesteinen ja rauhallinen.
Viimeisen kahden viikon aikana olen tehnyt niin paljon asioita, että päätäni huimaa. En ole touhunnut koko talven aikana näin paljoa, ajatella.
Viimeisen kahden viikon aikana olen tehnyt niin paljon asioita, että päätäni huimaa. En ole touhunnut koko talven aikana näin paljoa, ajatella.
Olen muistaakseni...
... tarttunut taas kitaraan ja nauttinut, huomannut osaavani edelleen.
... ostellut ja saanut ilmaiseksi ihania asioita kirpputoreilla.
... ommellut hameen ja pötkylähuivin käsityön tunnilla.
... juhlinut opiskelijatoverin uutta ikänumeroa ja kurkistanut Kallion kapakkatarjontaan.
... vienyt kummipoikani elokuviin. (Pidin sekä Risto Räppääjästä että popkornista.)
... hämmentynyt kummipoikani kysymyksistä ja siitä, että minulla ei ole vastauksia niihin.
... käynyt Ikeassa etsimässä ja löytämässä säilytysratkaisuja 13 neliön huoneeseeni.
... käynyt laivalla opiskelijatovereiden kanssa.
... nauranut, tanssinut, hyppinyt, kävellyt hitaampaa kuin mahdollista ja kuvannut Tallinnan seiniä.
... istunut kummitytön kanssa auton takapenkillä ruokkien ja viihdyttäen tätä pienoista.
... viettänyt kahdeksan tuntia keväisessä Jyväskylässä kummitytön kanssa kärrytellen ja yrittäen pitää arjen rutiineista kiinni.
... istunut haluttomana kevään viimeisillä luennoilla.
... hankkinut tenttikirjoja Savon maalta asti.
... hyötynyt Skypestä välimatkan pienentämis tarkoituksessa.
... käynyt elokuvissa atopiakaverin kanssa, Miesten vuoro kosketti ja hihitytti.
... täyttänyt asuntohakemuksen.
... pessyt pyykkiä ja kuivannut sitä.
... järjestänyt vaatekaappia.
... virkannut kukkia.
... tarkkaillut meren vapautumista päiväpäivältä.
... kuunnellut skeittareiden saapumista sisäpihallemme.
... puntaroinut kesäopintojen (kotimainen kirjallisuus) järkevyyttä ja omia voimavaroja.
... katsonut amerikkalaista tv-sarjaa ja antanut sen viedä mukanaan
... kärsinyt rahapulasta.
... haaveillut kesästä.
... odottanut kesää.
... muistellut viime kesää.
... suunnitellut ensi kesää.
... laskenut kuukausia, viikkoja ja päiviä kesään.
Ihan hirveä kiire koko ajan.
Odottelen kerran viikossa bussia Kansallisteatterin edessä. Siinä on aikaa katsella ympärilleen, usein tosin jään tuijottamaan juuri teatteritaloa. Mahtipontinen rakennus, on. Vähän luotaantyöntävä ja vaikeasti lähestyttävän oloinen.
Esteetön teatteri kuitenkin. Sen oikealla kulmalla on ovi pyörätuolilla saapuville, hissikin on ja onpa teatteri panostanut myös muunlaiseen esteettömyyteen. Luin jostain, että ohjelmistossa oleva Tiitiäisen satupuu tulkataan viittomakielelle toukokuussa. Hienoa, että teatterista on mahdollista nauttia kielimuurien ylitse ja erilaisista aistikanavista huolimatta.
Teatteri on yksi intohimoistani, viime vuosina vain varjoon jäänyt. Muut asiat ovat vieneet sen tilan, mikä ennen oli omistettu ilmaisullisille seikoille, harjoituksille, siinä ohessa sosiaalisoitumiselle ja esitysten seuraamiselle. Hirveän harmi. Toisaalta onni, että olen saanut elää sen kauden. En olisi minä, jos en olisi elänyt niin kuin silloin elin.
Onneksi kukaan ei kiellä rahatonta ja ajatonta opiskelijaa katselemasta teatteritaloja näin ulkoa päin!
Esteetön teatteri kuitenkin. Sen oikealla kulmalla on ovi pyörätuolilla saapuville, hissikin on ja onpa teatteri panostanut myös muunlaiseen esteettömyyteen. Luin jostain, että ohjelmistossa oleva Tiitiäisen satupuu tulkataan viittomakielelle toukokuussa. Hienoa, että teatterista on mahdollista nauttia kielimuurien ylitse ja erilaisista aistikanavista huolimatta.
Teatteri on yksi intohimoistani, viime vuosina vain varjoon jäänyt. Muut asiat ovat vieneet sen tilan, mikä ennen oli omistettu ilmaisullisille seikoille, harjoituksille, siinä ohessa sosiaalisoitumiselle ja esitysten seuraamiselle. Hirveän harmi. Toisaalta onni, että olen saanut elää sen kauden. En olisi minä, jos en olisi elänyt niin kuin silloin elin.
Onneksi kukaan ei kiellä rahatonta ja ajatonta opiskelijaa katselemasta teatteritaloja näin ulkoa päin!
On se jännä. Mieli on hirmuisen keväinen, kevyt, luottavainen. Olo on pirteä, tunnen olevani jotenkin terveempi ja voimakkaampi kuin hetki sitten. Vaikka ei se kyllä pidä paikkaansa (erinäisten kiputilojen määrästä päätellen), mutta onpahan vaan semmoinen olo.
Edes nämä matalalla roikkuvat pilvet, usva, sumu, mitä tämä lie, pääse häiritsemään mieleni tilaa. Tiistaina näkemäni maasta kurkkineetkrookukset ja tämän päiväinen noin tunnin kestänyt auringon paiste lämmittävät ulkoisesti ja sisäisesti. Huolimatta siitä, että aamulla satoi lunta.
***
Sain kuvataiteen didaktiikan perusosasta sen isoimman numeron. Ja toisenkin samanmoisen sain, äidinkielestä ja kirjallisuudesta. Välillä tuntuu, että hirveän helposti ne antavat meille hyviä numeroita. Ja toisaalta taas nuo ovat juuri ne aineet, joissa haluankin olla hyvä - myös numeroiden valossa.
Edes nämä matalalla roikkuvat pilvet, usva, sumu, mitä tämä lie, pääse häiritsemään mieleni tilaa. Tiistaina näkemäni maasta kurkkineetkrookukset ja tämän päiväinen noin tunnin kestänyt auringon paiste lämmittävät ulkoisesti ja sisäisesti. Huolimatta siitä, että aamulla satoi lunta.
***
Sain kuvataiteen didaktiikan perusosasta sen isoimman numeron. Ja toisenkin samanmoisen sain, äidinkielestä ja kirjallisuudesta. Välillä tuntuu, että hirveän helposti ne antavat meille hyviä numeroita. Ja toisaalta taas nuo ovat juuri ne aineet, joissa haluankin olla hyvä - myös numeroiden valossa.
Kännykässä pitää olla kamera. Kuvaan paljon kännykällä. Laatu ei päätä huimaa, mutta eipäs tarvitsekaan. Kännykällä kuvataan hetkiä, jotka menisivät ohi, jos alkaisi kaivaa kameraa laukusta ja hetkiä, jolloin kamera ei (taaskaan) ole siellä laukussa.
Olen lajitellut kaikki kännykkäkamerakuvani aiheen mukaan. On Kuopio, Tampere, Kajaani. On jalkoja, ihmisiä, taivaita. Ja kuoseja, ovia, ikkunoita ja vaikka mitä. Sitten on töhryjä. Töhryjen kansiossa on anonyymien taiteilijoiden ja filosofien kätten töitä ja mielen liikkeitä. Useimmat upeudet on tallennettu hämärissä kapakoiden vessoissa ja pimeillä kujilla.
Ja kännykkäkameran ihana epätarkkuus ja tärähtäneisyys tekevät teoksista vielä hienompia.
Kyllä vessassa pitää lukemista olla!
Olen lajitellut kaikki kännykkäkamerakuvani aiheen mukaan. On Kuopio, Tampere, Kajaani. On jalkoja, ihmisiä, taivaita. Ja kuoseja, ovia, ikkunoita ja vaikka mitä. Sitten on töhryjä. Töhryjen kansiossa on anonyymien taiteilijoiden ja filosofien kätten töitä ja mielen liikkeitä. Useimmat upeudet on tallennettu hämärissä kapakoiden vessoissa ja pimeillä kujilla.
Ja kännykkäkameran ihana epätarkkuus ja tärähtäneisyys tekevät teoksista vielä hienompia.
Kyllä vessassa pitää lukemista olla!
