Otin kesän alussa niin hyvän asenteen elämää, kesää, työtä ja ylipäänsä kaikkea kohtaan, ettei minulla oikeastaan ole ollut aikaa tai tarvettakaan istua alas ja avata tietokonetta. Nyt kuitenkin tuntuu, että olisi ihan paikallaan koota ajatukset yhteen, katsella vähän taakse päin. Mitä tulikaan tehtyä...
Aloitetaan lopun alusta: viimeisen tehtävän palautus.
Pääsykokeiden ensimmäinen vaihe.
Valmistuminen.
Ja sitä seurannut lahjominen.
Pääsykokeiden toinen vaihe.
Juhannus töissä.
Ja vähän mökilläkin.
Kukkasia.
Suuria sadepisaroita.
Ja ennen kaikkea odotusta, pohdintaa, jännitystä, pelkoa, luottamusta, uskoa tulevaan, epäilystä, innostusta, haikua, yritystä keskittyä olennaiseen: tähän hetkeen.
Aloitetaan lopun alusta: viimeisen tehtävän palautus.
Pääsykokeiden ensimmäinen vaihe.
Valmistuminen.
Ja sitä seurannut lahjominen.
Pääsykokeiden toinen vaihe.
Juhannus töissä.
Ja vähän mökilläkin.
Kukkasia.
Suuria sadepisaroita.
Ja ennen kaikkea odotusta, pohdintaa, jännitystä, pelkoa, luottamusta, uskoa tulevaan, epäilystä, innostusta, haikua, yritystä keskittyä olennaiseen: tähän hetkeen.
(Uuteen asenteeseeni kuuluu, etten välitä siitä, että en saa tähän postaukseen sellaisia kirjaimia kuin haluaisin. Uusi asenteeni antaa mahdollisuuden tällä typerälle fontille, mutta tulee hetki jolloin palaan. Yritys kohti visuaalisesti tyydyttävämpää lopputulosta. Puhun minä, joka kuvaa kännykänsä kameralla. HAH.)
En jostain syystä ole osannut enää vuosiin kirjoittaa päiväkirjaa. Paperi ja kynä on aina piilossa. Ja silti usein tunnen, että pitäisi, haluaisi. Sitä oikein kaipaa, jonkinlaista ylöskirjoittamista, merkitsemistä, tekemisten ja tulosten tallentamista. Kokeilen voisinko vastata tarpeisiini eräällä tapaa täällä ja näin.
Minä olen siis Elsa.
Tulen täältä.
Mutta kotini on tätä nykyä täällä.
Teen käsilläni.
Etsin ja löydän.
Viehätyn kaikesta vanhasta ja epäilen syntyneeni väärään aikaan tai käyneeni täällä jo kerran.
Olen sulkenut juuri sulkenut oven enkä vielä tiedä millaisen avaan seuraavaksi.
Tenhoja on säilö, päiväkirja, postikortti ystäville lähelle ja kauas sekä itsetutkiskelun väline.
Kuvat on käsitelty: minulla on kamera vain kännykässä... Niinpä.
Minä olen siis Elsa.
Tulen täältä.
Mutta kotini on tätä nykyä täällä.
Teen käsilläni.
Etsin ja löydän.
Viehätyn kaikesta vanhasta ja epäilen syntyneeni väärään aikaan tai käyneeni täällä jo kerran.
Olen sulkenut juuri sulkenut oven enkä vielä tiedä millaisen avaan seuraavaksi.
Tenhoja on säilö, päiväkirja, postikortti ystäville lähelle ja kauas sekä itsetutkiskelun väline.
Kuvat on käsitelty: minulla on kamera vain kännykässä... Niinpä.
Mitä se on elämä?
En tiedä, elän kuitenkin, en hellitä.
Eksyn yhä syvemmälle ja jatkan,
ahneesti, kourat täynnä erehdyksiä...
- Aila Meriluoto
