Aloitin kuvataiteen sivuaineopinnot. Ensi töikseni muistelin varhaisimpia muistojani kuvataiteesta, selvitin kuvataideharrastukseni intensiteettiä ja pohdin taiteiden merkitystä minulle. Plus noin viisikymmentä muuta kysymystä. Vastata piti ihan liian äkkiä. "Muutama juttu tässä vain, ja jos pikaisesti luonnostelisitte myös omakuvan teistä itsestä taidekasvattajana! ".
Kysyjä taitaa tutkia meitä.
Syyskuu tuli ja hautasi minut alleen. Aamut ovat sumuisia, illat sateisia. Siinä välissä niin lämmintä, että ei tiedä miten päin olisi. Eilen illalla sytytin kynttilät ensimmäistä kertaa. Myös iltatee ja villasukat ovat houkutelleet. Kuljen vähän puolilla tehoilla, enkä välillä tiedä olenko oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Olen yrittänyt istuttaa käteni näppäimistölle, onnistunut vaihtelevasti. Kirjoitan nyt, koska en kirjoittanu kesällä, vaikka olin niin itselleni luvannut. Maailman tyhmin lupaus. Nyt olen purkanut kaikki lupaukseni tätä urakkaa koskien. Etenen tunnustellen. Pakotan kyllä itseni edelleen keskeneräisen äärelle, mutta muuten olen etsinyt uusia tapoja edetä, ajatella, asennoitua.
Koskapa minne minulla oikeastaan on kiire?
