tenhoja

- Lähetään Porvooseen?

No niin mentiin! Ei haitannut, että päivä oli jo yli puolessa, ilma painostava ja säätiedotus sadetta lupaileva. Perillä olimme ihan huomaamatta, miten lähellä se onkaan! Talsimme katuja ja kujia monta monituista tuntia. Toinen edellä, minä perässä hitaammin tutkiskellen pohdiskellen.

Olin haltioissani erityisesti ikkunoista ja väreistä, mutta kotiin päästyäni ja kuvat selattuani huomasin, että en ollut onnistunut vangitsemaan tunnelmaa kuviin. Muistot onneksi säilyvät.

Porvoo ei ihan kyennyt vaikuttamaan minuun samalla tapaa kuin vanha Rauma. Tosin Porvoolle on annettava armoa ja vähintään toinen mahdollisuus. Ehkä jo tänä kesänä uudestaan.

Eilen päätin tehdä haluamisilleni lopun ja kävelin Stupidoon, kaivoin muovirahaa esille ja vingutin. Flow'n on parempi räjäyttää tajuntani, sen verran syvän kolon kolmen päivän lippu tekee opiskelijan kukkaroon. Omatuntoani tyynnyttää kuitenkin se, että sain päätökselleni siunauksen hyvin monelta taholta, hämmentävää. Yksi lupasi jopa ruokkia minua, jos kesän lopulla nälkä yllättää. Hyvä.

Ja niinhän siinä sitten käy, että kun levykauppaan itsensä eksyttää, niin vaikeaa sieltä on tyhjin käsin poistua. Liike oli juuri avattu, myyjä haukotteli partansa takana. Muitakin aikaisia oli liikkeellä. Kaksi turistirouvaa osti jotain itselleen. Vänäläisittäin englantia puhunut tyttö osti lipun Flow-perjantaille. Poika kuunteli musiikkia ja liikutti päätä rytmissä oikealta vasemmalle, ei ylös alas. Kummaa. Toinen poika selasi LP-levyjä ja säikähti, kun pyrin hänen ohitseen ahtaalla hyllykujalla anteeksi pyydellen.

Minä kyykin hyllyjen välissä pitkät tovit. Innoistuin alennetuista hinnoista, nostin mielenkiintoisesti kuvitetut kannet nenän alle tsuumailtavaksi ja lueskelin vinkkejä vinkin perään. Kuinka hieno keksintö! Kirjakauppoihin samanlaisia lappuja!

Niin. Poistuin kuitenkin vain lippu kourassani. Hyvä.

Kuvat muokattu tällä.

Päivä Suomenlinnassa. Mikään ei ole muuttunut sitten viimen, linnoitus seisoo paikoillaan. Silti näen kaiken joka kerta eri tavalla, uusin silmin. Ensikertalaisten silmät näkevät varmaan vielä paljon enemmän.

Viikkoja suunnittelin paluuta. Minulla oli jo naseva otsikkokin: Taisteluni. Aloitin kirjoittamaan monta kertaa, päässäni oli tekstistä jo kymmeniä versioita. Halusin olla rehellinen, kirjoittaa niin kuin kirjoittaisin valkeille sivuille, kovien kansien väliin. Halusin kovin tuoda tänne arjen arpineen, aatokset alankoineen.

Ja toden totta yritin. Mutta saan aikaan vain tämän: pehmeän pudotuksen, puhtoisen paluun. Uskon, että näin on hyvä. Ehkä minun ei tarvitse avautua täällä niin kuin avautuisin niille valkeille sivuille. Ehkä on etsittävä ne kovat kannet, avautua niille. Ehkä niin.

Täällä vain mainitsen: elämä on ollut viime aikoina yhtä muuttolaatikkoa, siivousta ja järjestelyä kuorrutettuna kahdella antibioottikuurilla, niitä seuranneella ilkeällä kokovartalo ihottumalla ja sitä seuranneilla rasvauksilla ja suolahauteilla.

Viikko melkolailla normaalia arkea takana, joskin väritettynä versiona - helle ja kesävieraat saavat ihmeitä aikaan ihmismielelle ja -keholle!