Tulin kotimaisemiin, vaikka ei oikeasti olisi ollut aikaa. Kirjoitin päivän, saavutin hurjan flow'n ja synnytin tutkielmaan tuloksia lähes tyhjästä viidessä tunnissa. Sitten lähetin myhäillen työn seminaariryhmäläisille luettavaksi, kommentoitavaksi. Siinäpähän syynäävät. Sen jälkeen on ollut kamalan hyvä olla.
Täällä on jo niin talvi. Lunta ei ole, mutta niin turkasen kylmä. Luonto on tyrmäävän kaunis, se hoitaa minua väreillään. Sisällä ollessani olen juonut litrakaupalla vihreää teetä ja vettä ja syönyt tummaa suklaata ja mutakakkua. Ulkosalla olen seissyt tuntikausia nuotiolla, kuvannut hirvimiehiä, kävellyt koiran kanssa pitkin tietä, kuvannut jäkäliä, heiniä, kiviä, hiekkaa. Muuta en ole oikein ehtinyt tekemään, mutta ei kai sitä muuta tarvitse?
Huominen vielä ja sen huominenkin.
Onneksi. Täällä minä voin hyvin. Onneksi tulin. Miksi sitä aikaa ei muka olisi ollut? En muista. Olen unohtanut jo. Olen löytänyt jopa uusiavanhoja ja pelottomia ajatuksia, suunnitelmia, haaveita, kuten aina täällä ollessani.
Lähetä kommentti