Rakastan kenkiä. En kaikkia kenkiä maailmassa, mutta monia tapaamiani kyllä. Erityisesti rakastan niitä kenkiä, jotka olen saanut omakseni. Pystyn kehittämään uskomattoman syviä tunnesiteitä uskomattoman nopeasti lähes tulkoon kenkään kuin kenkään.
Ostan kenkiä vain harvoin ja silloinkin vain siksi, että edelliselle parille on tapahtunut jotain. En pidä soppailusta, joten uusien kenkien ostaminen ja jo etsiminen itsessään on tunteita kuohuttavaa toimintaa. Jos etsinnän päätteeksi löydän täydellisen rakkauden kohteen, on onneni mittaamaton.
Usein käy niin, että rakastamani kengät siirtyvät ajasta iäisyyteen, vaikka ne olisivat vielä jaloissani. Olen syvällä sisimmässäni tiennyt jo pitkään niiden kohtalon, mutta kieltänyt kaiken. Todellisuus iskee vasten kasvojani aina yhtä kivuliaasti. Jokaisen kenkäparin kohdalla mietin, voisiko näille kuitenkin tehdä vielä jotain. Ehkäpä joku vielä voisi pelastaa nämä. Pelastaa minut. Eikö niin?
Usein käy niin, että rakastamani kengät siirtyvät ajasta iäisyyteen, vaikka ne olisivat vielä jaloissani. Olen syvällä sisimmässäni tiennyt jo pitkään niiden kohtalon, mutta kieltänyt kaiken. Todellisuus iskee vasten kasvojani aina yhtä kivuliaasti. Jokaisen kenkäparin kohdalla mietin, voisiko näille kuitenkin tehdä vielä jotain. Ehkäpä joku vielä voisi pelastaa nämä. Pelastaa minut. Eikö niin?
One comment
Voi toisia... Rassukat.
Minullakin on yhdet kengät, joiden pohjat ovat poikki samalla tavalla, mutta en vain raaski heittää niitä pois. Käytän niitä kylläkin vain kuivalla säällä ja sellaisissa yhteyksissä, joissa kengänpohjiani ei voi nähdä.
by Marja on 10. kesäkuuta 2011 klo 13.55. #
Lähetä kommentti