Sattumien summa johdatti minut viettämään Taiteiden yötä yksikseni. Mikä vapaus mennä minne vain! Listasin pienelle vaaleanpunaiselle post-it lapulle paikat, joissa halusin käydä ja yllätyksekseni niitä oli vain muutama. Vierailin Valokuvataiteen museossa Ulla Jokisalon näyttelyssä Aikomuksia. Taiteilija itse opasti vieraat näyttelyn saloihin ja olipa näyttelyn oheen perustettu vielä työpajakin! Jokisalon tapa käyttää töissään kirjontaa tekee minuun suuren vaikutuksen. Vasta näyttelyn jälkeen tajusin omistavani postikortin eräästä Jokisalon työstä.
Katselin läpi myös Vapaan Taidekoulun näyttelyn ihmetellen hiljaa mielessäni, että kuka kumma sellaisesta taiteesta pitää. Sadan työn joukossa oli ehkä neljä taulua, joiden äärelle jaksoin pysähtyä. Mieleen jäi vain yksi taiteilija: Johanna Aalto. Kaikki näyttelyn työt olivat myytävänä, töiden takana nimekkäitä suomalaisia taiteilijoita, mutta minä moukka en ymmärtänyt töiden päälle.
Kaapelitehtaalta otin suunnaksi Tähtitorninmäen, jossa lausuttiin Saima Harmajaa ja käytiin läpi hänen lyhyttä elämäänsä lukemalla runojen lomassa päiväkirjamerkintöjä. Siellä heräsin ihmettelemään elämääni tässä kaupungissa ja kaikkia niitä menneitä elämiä, jotka tässä kaupungissa on eletty. Saimakin. Tähtitorninmäeltä kävelin Saiman kotikadulle, josta jatkoin matkaa Toven kotikadulle ja päädyin kauniille Esplanadille, joka oli muuttunut räkäoksennukseksi. Itketti.
Lähetä kommentti