Minä raavin. Koko ajan kaikkialta (minne yllän). Näen punaista ja sinistä ja vaikka mitä, jos joku sanoo minulle "Älä raavi!" tai "Tsot tsot tsot!" tai "Elä elä elä raavi.". Kutinaan on monta lääkettä, mutta paras kaikista on aurinko yhdistettynä kevyeeseen pukeutumiseen. Ja merivesi, se nyt on luku jo sinänsä!
Olen kurkkuani myöten täynnä rasvoja, valkoisia hajuttomia litkuja. Haaveilen tuoksuvista voiteista, joilla kuorruttaa itsensä vain silloin, kun kaipaa hemmottelua, luksusta ja raikkauden tuntua iholla. Olen kyllästynyt aamuihin, ja siihen pelkoon, mikä minussa herää kun pitäisi katsoa peiliin ja alkaa muuntautua ihmiseten ilmoille kelpaavaksi.
Mutta nyt on apu täällä. Tai siis pian. Eli kohtakohtakohta. Lauantaina lähtee lento kohti Kanariaa ja sen lauhkeita tuulia. Kiihkein jakso yliopistolla on jätettävä taakse (ja kyllähän se nyt ressaa), mutta edessä on jotain, mistä kelpaa haaveilla. Kaksi viikkoa lämpimiä aamuja, aamukahvi terassilla, näköala Atlantille, aamulenkkejä rannalle, kirjoja, kuumaa hiekkaa, täyttäviä aamiaisia, saman kutinan kanssa painivaa seuraa, korttipelejä, istujaisia illan pimeydessä, lepoa ja unta, lennokkaita ajatuksia.
Mukaan lähtee liian monet kengät, monta litraa rasvaa, Aloe Veraa, 4 kirjaa, mekkoja, piikkimatto, uimalasit, piirrustuslehtiö, tussipussi, kamera, mp3-soitin ja repullinen hyvää asennetta. Tällä kerralla EN aio lihoa (kuten viimeksi), unohtaa lenkkeilyä (kuten viimeksi), syödä muffinsseja aamiaisella (kuten viimeksi), käyttää yli 20 suojakerrointa toiselle viikolle asti (kuten viimeksi), ottaa turistikuvia (kuten viimeksi) enkä ahdistua kämppiksestäni (kuten viimeksi). Tällä kertaa monia asia saa mahdollisuuden olla edes hieman toisin.
Puerto Ricokin voisi olla hieman toisin kuin viimeksi, mutta pahoin pelkään, että se ei tule tarjoamaan minulle mitään tajuntaa räjäyttävää. Mutta ehkä suuntaamme taas joku päivä pois rannikolta, kohti vuoria, sitruunapuita, kirsikkapuita ja hassuja pieniä kyliä.
Ah!
Olen kurkkuani myöten täynnä rasvoja, valkoisia hajuttomia litkuja. Haaveilen tuoksuvista voiteista, joilla kuorruttaa itsensä vain silloin, kun kaipaa hemmottelua, luksusta ja raikkauden tuntua iholla. Olen kyllästynyt aamuihin, ja siihen pelkoon, mikä minussa herää kun pitäisi katsoa peiliin ja alkaa muuntautua ihmiseten ilmoille kelpaavaksi.
Mutta nyt on apu täällä. Tai siis pian. Eli kohtakohtakohta. Lauantaina lähtee lento kohti Kanariaa ja sen lauhkeita tuulia. Kiihkein jakso yliopistolla on jätettävä taakse (ja kyllähän se nyt ressaa), mutta edessä on jotain, mistä kelpaa haaveilla. Kaksi viikkoa lämpimiä aamuja, aamukahvi terassilla, näköala Atlantille, aamulenkkejä rannalle, kirjoja, kuumaa hiekkaa, täyttäviä aamiaisia, saman kutinan kanssa painivaa seuraa, korttipelejä, istujaisia illan pimeydessä, lepoa ja unta, lennokkaita ajatuksia.
Mukaan lähtee liian monet kengät, monta litraa rasvaa, Aloe Veraa, 4 kirjaa, mekkoja, piikkimatto, uimalasit, piirrustuslehtiö, tussipussi, kamera, mp3-soitin ja repullinen hyvää asennetta. Tällä kerralla EN aio lihoa (kuten viimeksi), unohtaa lenkkeilyä (kuten viimeksi), syödä muffinsseja aamiaisella (kuten viimeksi), käyttää yli 20 suojakerrointa toiselle viikolle asti (kuten viimeksi), ottaa turistikuvia (kuten viimeksi) enkä ahdistua kämppiksestäni (kuten viimeksi). Tällä kertaa monia asia saa mahdollisuuden olla edes hieman toisin.
Puerto Ricokin voisi olla hieman toisin kuin viimeksi, mutta pahoin pelkään, että se ei tule tarjoamaan minulle mitään tajuntaa räjäyttävää. Mutta ehkä suuntaamme taas joku päivä pois rannikolta, kohti vuoria, sitruunapuita, kirsikkapuita ja hassuja pieniä kyliä.
Ah!
Lähetä kommentti