by Eliisa on tiistai 31. tammikuuta 2012





Museon lattialle on levitetty mattoja.
Teokset nousevat seinille yksi kerrallaan.
Pääsen aistimaan syntymää 
ja mukaan matkalle.


Luokan lattialla on suojia,
teoksia jo sellaisenaan.
Pingotin ensimmäisen kerran kankaan,
vedin vetoja valkoisesta, jotta
värien olisi helpompi tulla.

2 comments

Voi, muistan miten hienoa oli pingottaa kangas eka kertaa, tuntui että oli itse kuvan luojana alusta asti. Laita sitten valmis työ näytille tänne?

Oli huippua tavata sinut. Olet ollut mielessänin monta kertaa!

Ps. Kerroin Johannallekin sen hiusjutun. En voi vieläkään itse käsittää sitä :)

by Sanna on 1. helmikuuta 2012 klo 20.24. #

Haa! Se hiusjuttu on aika uskomaton, itsekin aina välillä ihmettelen. Uskallatko kokeilla?!

Niin. Sinäkin olet ollut mielessä, monella tapaa. Annoin eräälle aloittelevalle surututkijalle (heh) sähköisen osoitteesi. Ehkä hän rohkaistuu ottamaan yhteyttä. Olen etsiskellyt mainitsemiesi miekkosten touhuista jälkiä internetin ihmeellisestä maailmasta, mutta tutkinnat on vielä alullaan.

Maalauksesta on jo pieniä välähdyksiä. Ehkä kohta täälläkin.

by Eliisa on 2. helmikuuta 2012 klo 19.12. #