Minusta tuntuu, että työnteko ei sovi minulle. Aina kun teen töitä vähänkään enemmän, eli kesäisin, olen onneton. Viime kesänä tein ensimmäistä kertaa koulutustani vastaavaa työtä ja saman työn parissa on paiskittu tämäkin kesä. Ja siinä välissä koko talvikin.
Olen paennut arkea kuvitelmiin, joissa tutkin, kirjailen ja teen kuvia. Tänään suunnittelin bussimatkalla lukemaan ja kirjoittamaan opettamisen menetelmää, joka yhdistäisi mielikuvituksekkaalla tavalla - draamaan ja leikkiin nojaten - äänteet, kirjaimet ja sormiaakkoset. Jonakin toisena päivänä haluaisin antautua kuvien tekemiseen, kokeilla siipiäni sillä tavalla.
Olen paennut arkea kuvitelmiin, joissa tutkin, kirjailen ja teen kuvia. Tänään suunnittelin bussimatkalla lukemaan ja kirjoittamaan opettamisen menetelmää, joka yhdistäisi mielikuvituksekkaalla tavalla - draamaan ja leikkiin nojaten - äänteet, kirjaimet ja sormiaakkoset. Jonakin toisena päivänä haluaisin antautua kuvien tekemiseen, kokeilla siipiäni sillä tavalla.
Oikeasti minulle riittäisi, jos vain pääsisin eroon työstäni, jotta voisin istua rauhassa luennoilla tai kirjastossa. Jotta voisin luennolta mennä kotiin enkä töihin. Jotta voisin keskittyä paremmin elämään, siihen joka päivä kerrallaan lipuu ohitseni. Toivoisin elämäni koostuvan asioista, jotka tekevät minut onnelliseksi. Olen elänyt liian kauan välitilaa, jossa asioita tehdään mentaliteetillä tämä-on-tilapäistä-mutta-välttämätöntä.
Kuvat ovat Vallilasta viime viikonlopulta.
3 comments
Hieno teksti.
Upeaa, että uskallat pohdiskella ääneen tällaisia asioita tässä luterilaisen työmoraalin maassa.
by Marja on 27. elokuuta 2011 klo 20.46. #
Todellakin, hieno teksti. Ja tuttuja tunteita. Minulla meni kauan, ennen kuin totuin siihen ajatukseen, että joka aamu on mentävä töihin. Se ajatus tuntuu tainnuttavalta, enkä vieläkään pidä siitä. Toivon erilaista tulevaisuutta, mutta millaista, siitä en ole ihan varma. Jotenkin vain ajatus siitä, että tätä sitten pitäisi tehdä koko loppuelämä on niin kummallinen. Haluan että elämä olisi niin paljon muutakin kuin työtä ja väsymystä työpäivän jälkeen!
by Inari on 29. elokuuta 2011 klo 8.29. #
Niin, kun suunsa avaa niin huomaa, ettei ole yksin laisinkaan!
Pohdintoihini on vaikuttanut paljon myös se, että äitini - hoitaja sielultaan ja sydämeltään - jäi heinäkuun alussa tekemään puolikasta virkaa. Jo nyt hän on kuin toinen ihminen.
Asiaa on pohdittu viime päivinä myös parissa muussa paikassa. Linkkaan niistä vaikka seuraavan merkintääni.
by Eliisa on 29. elokuuta 2011 klo 12.04. #
Lähetä kommentti