Joka aamu tällä viikolla olen herännyt sateen ääniin. Tänä aamuna sain jäädä kuuntelemaan ääniä peiton alle. Alkuviikon aamut vietin sateessa seisten. Kun siinä sateenvarjon alla kaulaliinaan kääriytyneenä yrittää pysyä hereillä, on kesä kaukana.
Paluu arkeen on karu, sillä heräiltiinhän heinäkuussa helteisiin - siis ainakin niinä aamuina, joina heräsimme kotimaan kamaralla. Vietimme reilun viikon Italiassa, ja sillä aikaa kun Suomi valitteli kuumuutta, me hengitimme ohutta ilmaa korkealla kukkuloilla ja ajoimme tunteja pitkin mutkaisia teitä, jotta näkisimme meren ja saisimme tuntea aalloilla kulkevan tuulen ihoillamme. Matkamme ylivoimaisesti kuumimmat hetket koettiin kotimatkalla välillä Pirkkala-Kumpula - tämä tieto puhukoon puolestaan.
Mutta se Italia. Hurmaava Italia! Pienet kylät ja kujat, valtava kirkkojen ja linnojen määrä, ne värit! Ja se historia, joka tuntuu iholla koko ajan ja kaikkialla. Kotikylässämme oli 600 asukasta, kaksi kauppaa, trattorio, posti, kirkko ja koulu. Kylän keskiaikainen osa kuvitti aamukahvihetkiä, oli taustana iltaa istuessa ja nyt kaipuun kohteena: milloin saan taas nähdä jotain niin kaunista?
3 comments
Tervetuloa takaisin! :)
by Hoppatossu on 10. elokuuta 2011 klo 11.44. #
Oi kuulostaa ihanalta, ja näyttää myös. Varmasti unohtumaton matka ja paikka.
by Maija on 10. elokuuta 2011 klo 12.06. #
Vitsi miten kiva, kun täällä ollaan heti vastassa! Ihanat te.
Matka oli kyllä kieltämättä unohtumaton ja sinne on kyllä ihan pakko palata, toivottavasti monta monta kertaa. Paljon jäi näkemättä, kun nyt kurkistettiin vain yhdelle laidalle värikästä maata.
by Eliisa on 10. elokuuta 2011 klo 13.42. #
Lähetä kommentti